- Jokainen tekemämi matka ennen Norjaa oli ainoastaan siirtymistä paikasta toiseen, toteaa Mikael Johansson.
Istuin viime kesänä hänen selkänsä takana, Kawasaki 1 400 GTR:llä, matkalla Ruotsi-Tanska-Norja-Ruotsi ja takaisin lähtöpisteeseen Mustasaareen. Mukana matkassa olivat myös Stefan ja Helèn Storgård.
Olisin mielelläni ajanut Tanskassa vielä pari päivää. Kööpenhaminassa kohtasimme kesälämmön, hikoilimme liikennevaloissa ja ajoimme ihanan aaltoilevia teitä. Mutta oikea matka alkoi Norjan Kristiansandista. Neljäntenä päivänä otimme lautan Hitshalsista Kristiansandiin.
Harjoittelin oikeaoppista kallistumista mutkissa pitkin Norjan karua lounaisrannikkoa Stavangeriin päin. Oletan, että kuskit harjoittelivat moottorijarrutusta. Ensimmäiset serpentiinitiet olivat hullunkurisen jyrkkiä – tai näin luulin silloin.
Lyhyen ostoskierroksen jälkeen pienessä Stavangerin kaupungissa jatkoimme matkaa Ådneramia kohti, missä vuokrasimme mökin yöksi. Eritoten miehet olivat innoissaan tekemässä retkeä Lysebotniin.
Jalkatapit raapivat asfalttia jyrkillä, kapeilla serpentiiniteillä ja äkkinäisissä, ja jos suinkin mahdollista, vielä kapeimmissa mutkissa. Oli mutkikasta pitää kamerasta kiinni kaarien kovin nojatessa, mutta ajaminen oli hurmaavaa. Olen melkein varma, että näin pyörämme takavalot käännöksissä.
Kuudes päivä alkoi Ådneramista, josta ajoimme takaisin Lysebotniin. Forsandin lautan jälkeen ajoimme Hjelmelandetin läpi Sandetiin ja Røldaleniin. Seuraavana päivänä ajoimme Oddan, Utnen ja Jondaletin ohi.
Sørfjordetista länteen.
______________________________________________________
Sørfjordetin läntiseltä puolelta ostimme laatikon morelleja, joka paikallinen suurempi ja makeampi versio kirsikasta.
Ajettuamme noin 200 kilometrin matkan Osøyron kautta Eikelandsosetin yli, pysähdyimme Bergenissä. Päivä päätettiin jättirapujen ja Sol-oluen kera auringon laskiessa Bryggenin taakse.
Kahdeksantena päivänä näimme Vøringsfossen, yhden lukuisista koskista ja vesiputouksista. Seuraava päivä alkoi Eidfjordissa lauttamatkalla Brimnesistä Bruraviikkiin, Hardangefjordetin yli ja eteenpäin kohti Ulviikkia ja Vossia.
Etapin kohti Sogndalsfjøraa ajoimme tunturia pitkin Euroopan jyrkintä tietä, Stalheimskleivaa, jonka kallistus on 18 astetta. Tie on rakennettu 1840-luvulla ja on kaksi kertaa Trollstigenia jyrkempi. Tien 13 jyrkkää kaarretta ja 4-5 metrin leveys takaavat varsinaisen elämyksen.
En olisi uskonut, että moottoripyörän päällä voisi nukkua. Matkan Sogndalsførasta Skein ja Stryn kautta Geirangiin vietin kuitenkin uneksien. Ajoimme tunnelista toiseen.
Geirangissa satoi mutta ajoimme ylös Dalsnibbaan kuurojen välissä. Ajaessa Nibbevegeniä Djupvasshytasta ylös Dalsnibbasta 1 495 metrin korkeuteen, jouduimme maksamaan tietullin.
Geirangerfjorden.
______________________________________________________
Ylhäällä oli tuulista, mutta näky Geirangerfjordenin yli oli aivan uskomaton!
Yövyttyämme vielä Geirangetissa vietimme seuraavan päivän leväten. Moottoripyörät pestiin ja jalkalihakset saivat tiikerbalsami-käsittelyn. Kuka olisi uskonut, että moottoripyörän päällä istumisesta voisi saada lihassäryn?
Seuraavana päivänä ajaessamme Geirangista pohjoiseen päin ohitimme tanskalaisen parin yhdessä yhdestätoista neulansilmäkaarteista. Nainen oli kaatunut pyörällänsä ja mies oli sitä nostamassa.
- Meillä ei oikein ole tälläisiä teitä kotona Tanskassa, nainen sanoi ja nauroi kun tapasimme heidät uudestaan lauttajonossa Eidsdaletissa.
Vuosittain Trollstigen kiehtoo yli puolta miljoonaa turistia ja ymmärrän hyvin miksi. Ajaminen oli sujuvaa vaikka asuntovaunujen- ja autojen ohittaminen oli ajoittain haastavaa. Päivää ennen bussi oli ajanut kaarteessa liian tiukasti ja juuttunut paikalleen moneksi tunniksi.
Neulansilmämutka. Trollstigenin näköalapaikalta saa hyvän kuvan siitä, mitä serpentiinitiet ja neulansilmämutkat tarkoittavat.
______________________________________________________
Matkalla Opdaletiin löysimme tien Sunndalsfjelletin ja Dovrefjelletin yli. Karu tunturi oli kaunis mutta 64 kilometriä soratietä pitkin oli pitkävetistä. Tie ylös ja alas tunturia oli jyrkkää ja kaiteeton. Onko 3 tuntia 20 kilometrin tuntivauhdissa elämys? Kyllä, mutta ”ei ikinä enää sorateitä” oli Helènin ja minun mielipide.
Kahdestoista päivä alkoi Oppdaletista. Tynsetin ja Rørosenin kautta suuntasimme ajamaan 350 kilometriä tiellä Vemdaleniin. Juuri Norjan rajan jälkeen ajoimme jonon viimeisinä, kun huomasin silmäkulmassani jotakin.
Nuori hirvi juoksi moottoripyörän rinnalla tien toisella puolen. Hirvi katsoi minua silmiin hieman pelästyneenä. Suusta roikkui pieni männynoksa.
Hihkailin hirvestä, mutta kypäräpuhelimen virta oli loppunut, eivätkä muut huomanneet mitään. Ja juuri silloin kamerakin oli säilytyslaatikossa.
Vemdalenista ajoimme suoraan Ruotsin halki. Yhden yön jälkeen otimme RG-linjan kotiin Uumajasta- 14 päivän ja 4 280 mukavan ja fantastisen kilometrin jälkeen.
Ja nyt unelmoimme seuraavasta pitkästä matkasta. Kesällä Helèn ja Stefan aikovat ajaa Route 66:n Harrikalla ja me kaksi muuta ajamme Hollantiin. Asseniin tulee vipinää kun moottoripyörät mylvähtävät käyntiin Moto GP:ssä.
______________________________________________________
Teksti ja kuvat: Vivian Erlands
Julkaistu: Vasabladet, 23 mars 2011
Vapaa käännös: Norjan suurlähetystö