Olemme tunteneet karavaanarituttavamme Sirpan ja Leon Varkaudesta jo tämän vuosituhannen alusta asti. Teimme jo pari vuotta sitten hyvin onnistuneen matkan Länsi-Viroon.
Rajoitteena olivat ainoastaan Sirpan työt, hän on ainoa, joka meistä vielä palvelee mammonaa. Toinen rajoitus oli Seinäjoen Tangomarkkinat johon he ovat osallistuneet lähes joka kerta.
Mietimme ja märehdimme ajatuksella. Mekään emme ole käyneet Skibottenia kauempana Pohjois-Norjassa. Yhdessä päätimme, että ei muuta kuin sinne. Ajankohta määräytyi Tangomarkkinoiden mukaan, jotka olivat 8.–12.07. Tämän jälkeen Sirpalla olisi vielä kaksi viikkoa kesälomaa käytettävissä.
Aloimme puristella aikatauluja ja reittejä paperille. Aikaa oli kuitenkin tosi nuukasti, mutta silti saimme luonnokset kasaan ja alkoi lopullinen tsekkaus. Matkavinkkejä saimme tutuilta, jotka olivat käyneet aiemmin alueella.
Hyvää tietoa saimme yllättävältä taholta - Norjan Helsingin Suurlähetystöstä - kiitos siitä! Matkareittien parhaat vinkit tulivat Vantaalta vanhalta matkakonkariperheeltä, joiden matkassa olemme tehneet monta huikeaa retkeä Eurooppaan. Menoreitiksi valikoitui Tornion kautta Kiirunaan ja sieltä Narvikiin. Paluu reitiksi valikoitui niin sanottu Hopea Tie. Myös kartat tutkittiin tarkoin.
Lopulta ohjelma oli lukittava kun H-hetki lähestyi.
Hiukan "nippelitietoakin"
Kuten tiedämme, Norja on kuningaskunta. "Isäntänä" on Harald V. Norja, jonka väkiluku on vähän yli 5 miljoonaa. Pinta-alaltaan ilman "siirtomaitaan" se on hiukan Suomea pienempi, mutta lähes kaksi kertaa pidempi, mutta kapeimmilta kohdiltaan vain muutamien kymmenien kilometrien levyinen. Pinnan muodostus on hyvin "karkea", korkeita vuoria - tuntureita, pitkiä ja syviä lahtia - vuonoja.
Maastosta johtuen liikenne on meidän päiviimme asti kulkenut pääosin vesitse laivoilla. Maaston vaikeuden takia esimerkiksi Norjan rautatiet ovat melko pienet Oslo-Bergen-Trondheim, sekä malmirata Ruotsin Kiirunasta Narvikin satamaan. Olemassa olleet maantiet ovat olleet mutkaisia ja mäkisiä, eli hyvin vaivalloisia kulkea. Nyt ns. öljytuloilla Norja on panostanut maantieliikenteeseen runsain mitoin. On rakennettu kymmeniä siltoja ja tunneleita. Poistettu on myös vesistöjen ylittäneitä lauttoja ym.
Vielä pieni tarkennus. Me puhumme retkestä Lofooteille, mutta todellisuus on, että retkireitistöön kuuluu olennaisesti Lofoottien lisäksi Vesterålen ja Narvikin alue. Näiden alueiden läpi menee valtatie E 10, joka alkaa jo Ruotsin puolelta risteytyen E 6 kanssa Narvikin pohjoispuolella.
Ja sitten itse retkeen
Kuten alussa jo selvisi, kokoontumisemme tapahtui Seinäjoella lauantaina 11.07. "Kisojen" päätyttyä lähdimme kohden pohjoista. Ensimmäisen yömme vietimme Kalajoen Hiekkasärkillä. Paikka on upea, mutta liikkuvien matkailijoiden suhteen hyvin hiljainen. Lisäksi myös suhteellisen arvokas, 35,- €/yö. Olisiko ollut vain muutama kymmen auto- tai vaunukunta! Täältä matkamme eteni leppoisassa säässä halki Pohjois-Pohjanmaan lakeuksien ensin Oulun Zeppeliiniin, jossa tuhottiin ensimmäiset matkavaluutat, ja illaksi Tornio Campingiin. Paikka on pieni, mutta suhteellisen siisti saari. Tämä olikin melko täysi liikkuvista turisteista. Hinta - laatu toimi, 26.- €/yö.
Tiistaiaamuna olikin suuri hetki kun ylitimme Ruotsin rajan Haaparannassa. Sitä ei kyllä käytännössä huomannut lainkaan. Tien valkoinen keskiviiva muuttui keltaiseksi! Matkamme jatkui hyväkuntoista osin moottoriliikennetietä Kalixin kaupungin ohi, josta käännyimme oikealle kohden Kiirunaa tietä no E 10. Melko pian ylitimme Napapiirin ja olimme tulossa Ruotsin tunturialueelle. Tulimme teiden E 10 ja 45 risteykseen. Päätimme ajella parikymmentä kilometriä jälkimmäistä ja katsoa sivusta Malmberget ja Jällivaara. Ajoimme muutamia kilometrejä Jokkmokkiin päin.
Tulimme isolle vapaa-aika keskukselle, jota paikalliset kutsuivat nimellä Dundret. Siellä on uusi, suuri ja upea talviurheilukeskus – Hellner Stadion, jossa pidetään syksyn ensimmäiset talviurheilukisat. Olikin upea paikka ja jota rakennettiin lisää kovalla tohinalla. Alueella oli myös iso lomakylä ja jonkin asteinen kämppäri.
Kun oli katseltu ja juotu välikaffeet, niin takaisin tielle E 10. Suunnittelimme olevamme Kiirunassa yötä, mutta ei onnistunut. No Camping! Läheisin olisi ollut ennen Kiirunaa Jukkasjärvellä. Näin ollen tutustuminen Kiirunaan jäi vain läpiajoksi. Vahinko, kaupungilla on oma surullinen tulevaisuus - se uppoaa hiljalleen sen alle vuosikymmeniä kaivettuihin onkaloihin. Sen kertominen onkin kokonaan toisen tarinan arvoinen.
No mutta, tietä ja tietöitä riitti, viimemainittuja vissiin yli viisikymmentä kilometriä. Tosi hidasta, mutta kaikki loppuu aikanaan. Eteemme tuli Abiskossa kyltti - Camping. Selvitimme mahdollisuutta yöpyä täällä, mutta vastaus oli, että alue on kiinni - olisikohan ollut jotkin seurat, koska autoja ja vaunuja oli runsaasti. "Sivullinen" nuori herrasmies kertoi, että ajakaa runsaat kymmenen kilsaa lisää, niin tulette tien vasemmalla puolella olevalle motellille, jossa on myös camping-alue.
Ja näin olikin, tulimme Björkliden Motell & Campingiin. Itse motelli on upealla paikalla korkealla mäellä, jossa tapahtuu kirjaukset. Kämppärialue on tasaisella sepelikentällä sos-tiloineen aivan ”mutkamäen” vieressä. Toisella sivulla on maantien takana kuuluisa malmirata ja sen takana kaunis tunturijärvi. Vietimme rauhallisen yön hintaan 240,- SEK. Suositellaan, ruuhkasta ei ollut tietoa!
Saavumme Norjaan, retkemme pääkohteeseen
Seuraavana aamuna lähdimme pirteinä kohden uusia seikkailuja. Maisemat olivat tosi jylhiä, hyvin kivistä, kasvullisuus oli lähes olematonta – joku vaivaiskoivun tapainen siellä täällä. Karuilla kallioilla oli kuitenkin hienoja mökkejä runsaasti. Ei ollut nurmikon hoitoa! Erikoisia! Pian olivat myös uudet rajamuodollisuudet. Ei huomattu muuten kuin keltainen keskiviiva muuttui valkoiseksi. Nyt oltiin sitten Norjassa, sekä hetimiten Narvikissa.
Narvik on noin 18,5 tuhannen asukkaan suuruinen satamakaupunki Ofotfjorden-vuonon pohjukassa. Ruotsin Kiirunasta tuleva malmirata päättyy tänne. Kiirunan alueen malmi on rahdattu junilla liki sata vuotta Narvikiin laivattavaksi ympäri maailman. II-maailmansodan aikana satama oli hyvin kiistelty malmikuljetustensa takia. Tänään kaupunki on vilkas kauppa- ja satamakaupunki, jossa on myös moderni talviurheilukeskus.
Muita mainittavia nähtävyyksiä on mm. Fiskehallen, Ofotbanen-radan ja ratatyöläisten historiaa kertova museo, Narvikin taistelusta kertova museo, Ballangenin kylpylä ja käsityö museo. Narvikin ystävyyskaupunki Suomessa on Rovaniemi. Narvikista olisi kirjoitettavaa oman kirjansa verran, mutta toisten.
Koska olimme Narvikissa jo aamupäivästä, kiertelimme kaupunkia, tankkasimme ”mopot” hintaan 14,24 NOK/litra eli jossain 1,60 €/litra. Kaupunkia rakennetaan kovasti, tiestö paranee ja uusia siltoja syntyy. Yksi sillanrakennuskohde oli aivan kaupungin pohjoispuolella. Mahtava silta ylittää Ofotfjorden-vuonon ja oikaisee valtavasti Lofooteille ajossa. Jatkoimme matkaamme pohjoiseen tietä E6 hetken aikaa kunnes tulimme tielle E10, joka veikin meidät aivan Lofoottien eteläkärkeen Ån kalastajakylään. Matkamme maisemat olivat juhlallisen jylhiä. Korkeita vuoria tien varrella ja toisella puolella oli meri. Välillä on hurjia mäkiä, teräviä mutkia, siltoja ja tunneleita. Teiden kunto on kuitenkin erittäin hyvä, joskin melko kapea, on ilo ajella isommallakin autolla.
Tulemme Vesteråleniin
Muutaman tunnin ajon jälkeen poikkeamme tieltä E10 ja lähdemme kohden Harstadia, tietä no 83, joka on seuraava yöpymiskohteemme. Löydämme helposti Navin avustuksella kämppärimme, Harstad Camping, aivan kaupungin keskustassa meren rannalla. Alue on suhteellisen pieni uudehko ja siisti loivassa rinteessä, osa nurmipinnalla, osalla karkea sora. Nyt alue oli melko täynnä, mm. kymmenkunta suomalaista palomiestä oli kalastus- ja sukellusretkellä. Saivat saalistakin. Tarjosivat meillekin turskaa!
Istuskelimme ja grillailimme leppoisassa illassa ja siirryimme pikkuhiljaa orrelle. Ollessamme jo vaipumassa horrokseen, ovelle koputettiin kovasti. Hätäisesti mentiin ovelle, jonka raossa kaksi virkeää pikkutyttöä kysyivät mistäpäin olemme. Heitä kiinnosti alkuperämme, koska meillä oli kummallakin Suomen liput salossa! Olivat norjalaistyttöjä ja saivat vastauksemme. Leppoisa yö maksoi meille 280,- NOK/yö. Suositellaan!
Yksi nähtävyys, jonka takia osittain tulimme tänne, on kaupungin laidalla oleva Adolf-tykki. Se löytyi vasta pitkälti maailmansodan jälkeen ja on nyt militääri-alueella. Meidän olisi pitänyt kaupungin Info-toimistosta anoa kulkuluvat ohjatulle kierrokselle tykin luokse. Ensimmäinen mahdollinen kierros olisi ollut aikaisintaan parin tunnin kuluttua, sekin epävarma, emme jääneet odottamaan.
Aivan edellä mainitun alueen vieressä on luontokeskus ja upea vanha kirkko – Trondenes Kirke, jonka alkuperä on 1200-luvulta. Upea kivikirkko ja sekin oli jälleen meren rannalla. Pitihän siihen tutustua! Harstadin kaupungissa on noin 24 tuhatta asukasta. Ja on yksi Hurtigruten-reitin pysähdyspaikoista. Hieno moderni kaupunki! Mutta matkamme jatkui.
Koska olimme jo Harstadin pohjoispuolella, niin lähdimme ajamaan edelleen tietä no 83, joka kiertää upeasti meren rantoja pitkin. Pian tulemme rantaan Refsnesiin, josta mennään lautalla vuonon yli Flesnesiin. Matka on vajaan puolentunnin kestoinen tyynessä säässä ja kustantaa 257,- NOK. Rauhallinen matkamme jatkui vesimatkan jälkeen edelleen tietä no 83, kunnes tulimme risteykseen, josta lähdimme tielle no 85. Nyt kohden Sortlandia. Juuri kaupunkiin tullessamme ylitämme korkean, komean kaarisillan. Koska olemme alueella alkuiltapäivästä, päätämme tutustua paikalliseen liike-elämään, eli ruokakauppaan. Sortland on yli 10 tuhannen asukkaan kalastuskaupunki. Eräs tunnettu Nobel-kirjailija Knut Hamsun on täältä kotoisin. Hänellä on oma museokin!
Saamelaiskulttuurin museo löytyy myös täältä. Seikkailemme aikamme täällä ja käskemme Navin viedä meidät seuraavaan yöpymispaikkaan. Ja sehän osasi! Aivan kaupungin laidalla on jälleen motellin ja kämppärin yhteenliittymä. Nyt nimeltään Sortland Camping & Motell, joka oli kivassa rinteessä, upealla näköalapaikalla oleva, aika iso, siisti paikka. ”Talon vanhaisäntä” oli mahtava! Tämäkin paikka täyttyi pikkuhiljaa. Vietimme leppoisan grilli-illan, jonka jälkeen tuutu kutsui. Lysti maksoi 300,- NOK/yö.
Pääsemme tutustumaan aitoon kalastaja idylliin Støssä
Perjantai 13.07. oli odotusta täynnä. Olimme tehneet treffit Sirpan entisen työkaverin Marjon kanssa, että tulemme hänen perheensä luokse Støhön, joka on muutaman kilometrin verran länteen Myren kaupungista. Olimme sopineet noin aikataulun Marjon kanssa milloin tullaan. Olimme hiukan aikataulustamme edellä, joten pysähdyimme Myressä. Katselimme kauppoja. Marjo oli lähettänyt kuvan työpaikkansa rakennuksesta etukäteen. Rakennus on arkkitehtonisesti melko erikoinen. Kävelin autojemme ulkopuolella ja katselin vieressä olevaa rakennusta, joka muistutti yllättävän samanlaiselta, kuin valokuvamme. Kun pompottelin ulkopuolella, niin sisällä ollut naisihminen kiinnitti siihen huomionsa ja tuli ulos. Tulija oli Marjo! Siitä yhteistyömme alkoikin.
Ajoimme Marjon perässä Støhön, heidän kotiinsa. Marjo on miehensä Teemun kanssa asunut täällä Støssä noin kymmenen vuotta. Heidän kotinsa on rakennettu entiseen rukoushuoneeseen, joka oli heitä ennen ollut käyttämättömänä vuosikausia. Stø on aivan niemen kärjessä oleva noin 150 savun kalastajakylä. Maantie päättyy täällä mereen. Aivan niemen kärjessä on pieni kämppäri.
Ja sitten yksi pääkohteistamme, kalastusretki merelle
Yksi retkemme kohokohdista oli pääsy merelle kalastusretkelle. Se toteutui Marjon suosiollisella avustuksella neljän tunnin privaattiretkellä aurinkoiselle ja tyynelle merelle, edellisten päivien jäljiltä oli kuitenkin vielä maininkeja - noin nelimetrisiä! Tämä ei kuitenkaan häirinnyt suunnitelmiamme, vaan siirryimme Stø Safarin (Stø bobilcamp) safariveneeseen, jota työnsi runsas sata japanilaishevosta. Ajoimme merelle noin puolen kilsan päässä rannasta niin, että vettä oli 60-80 metriä. Heitimme Leon kanssa syötit veteen. "Ongessamme" oli noin 200 grammaa painava kuva, jossa oli useampi tuumainen koukku, siis tosi iso.
Noin metrin päässä oli samanlainen koukku ja värillinen muoviputken pätkä. Joissain versioissa oli useampikin koukkumysteerio. Ja kalaa alkoi tulla, muutama 2-3 kiloinen turska. Leo sai liki viisi kiloisen sein. Pienempiä turskia ja seitä tuli useita, mutta isäntämme sanoi, että ne ovat vielä "beibiä" ja ne laskettiin takaisin mereen. Olosuhteet olivat meille hyvin suotuisat. Sää oli upea. Saalista tuli riittävästi. "Kipparimme" vanha kalastaja - safari-firman omistaja - oli huippu! Ilmankos TV:stä tuttu "Peltsi" Peltola teki oman TV-kalastusretkensä saman herran kanssa. Hyvästä kuitenkin piti myös maksaa, venepaikka neljäksi tunniksi maksoi 450,- NOK/nenä ja onki 100,- NOK/onkija. Ei lainkaan paha siihen kokemukseen ja elämykseen verrattuna.
Kaikki hauska loppuu kuitenkin ja junan on kuljettava. Niinpä lähdimme Marjon hyvästeltyämme takaisinpäin kohden Sortlandia. Ohitimme komeasti kaupungin ja jatkoimme kohden Melbua, johon tie taas päättyi. Ennen Melbua ohitamme myös Stokmarknes-nimisen 3,5 tuhannen asukkaan pikkukaupungin. Täältä löytyy Hurtigruten museo. Hurtigruten on kuuluisa laivareitti, joka perustettiin jo vuonna 1893 Trondheimin ja Hammerfestin välille. (Hurtigruten on vapaasti = nopea reitti!)
Oli siirryttävä lauttaan, joka veisi meidät Fiskebøliin. Näin kävi hintaan 266,67 NOK ja aikaa kului noin puoli tuntia.
Nyt olimme Lofooteilla!
Yhteinen huomiomme oli, että maisema muuttui rehevämmäksi Fiskebølin jälkeen. Ympärillämme kasvoi muutakin kuin vaivaiskoivuja, jopa pieniä viljelyksiä oli teiden varrella. Ajelimme leppoisassa illassa poikki Lofoottien saaren ja tulimme Svolværin kaupunkiin, joka on ”vain” 5 tuhannen asukkaan epävirallinen Lofoottien pääkaupunki. Jos missä niin täällä on tarjolla erilaisia veneretkiä merelle joko lintu-, hylje-, jopa valassafareille, sekä kalastusretkiä. Svolværistä on myös useat lauttayhteydet ”mantereelle”. Nähtävyyksiä löytyy myös komea katedraali, Lofoottien sotamuseo, sekä naapurissa Kabelvågissa Lofoottiakvaario ja Lofoottimuseo.
Kabelvåg on muutama kilsa etelään Svolværistä. Meillekin Navi osoitti yöpaikaksi täällä olevan kämppärin nimeltään Ørsvågvær Camping. Alueella on useita kämppäreitä, mutta tämä oli jälleen meren rannalla ja mielestämme riittävän siisti ja autopaikat nurmikolla. Tulimme tänne illalla, joten alue alkoi olla täysi, löysimme kuitenkin sopivan paikan. Nyt ei seurusteltu enempää vaan ruokailun jälkeen menimme vaakasuoraan asentoon. Jälleen hyvin nukutun yön jälkeen oioimme sulkamme ja otimme pillerimme. Selvitimme välimme kämppärin isäntien kanssa. Siitä selvittiin rahalla 240,- NOK/yö.
Lofoottien eteläkärki
Matkamme jatkui kohden etelää. Sovimme, että ajellaan aivan niemen kärkeen hissukseen ja paluumatkalla pysähdellään katselukohteisiin. Niinpä parin tunnin ajon jälkeen tulimmekin E 10 tien päätepisteeseen Å i Lofoteniin – nykykäytännössä vain Åhon. Tie päättyy suureen tunnelin jälkeiseen parkkipaikkaan, jonka vieressä on upea ”turistirysä” meitä matkalaisia varten. On kaikennäköistä ja kokoista muistoesinettä alueelta. Tarjolla oli koruja, paitoja, puseroita ja erilaisia lippiksiä. Tarttuivathan ne lippikset myös meillekin, joissa luki Lofoten!
Aivan parkkiksen alapuolella on yksi Norjan parhaiten säilyneistä kalastajakylistä. Yksi säilyneisyyden syistä lienee se, että kylä ei ole pelkkä museo vaan siellä on jatkuvasti aktiivista toimintaa. On posti, kauppa, leipomo, tulli ja jopa entisiä kalastajien majoja sai vuokrata majapaikaksi. Täällä saa kevyesti kulumaan koko päivän. Hieno paikka! Onhan täällä myös museoita, on kalastusmuseo, kapakalamuseo, kalastusväline- ja venemuseo.
Mutta kaikesta huolimatta oli Å jätettävä taakse ja lähdettävä paluumatkalle. Moskenesistä on lauttayhteydet mm. Bodøhön, joka on yksi varteen otettava vaihtoehto saarille tultaessa. Moskenesissa on pulska 1 100 asukasta. Seuraavana oli yksi saarten vanhimmista kalastajakylistä Reine, joka on perustettu 1 743 ja on alle 500 asukkaan ”pikkukylä”. Eteenpäin tultaessa on Sundissa Sund Fiskermuseum/sepän paja. Liittyy jälleen kalastukseen!
Seuraava kohde on Viktenissä Lasihytti
Seuraavassa kohteessa saisikin kulumaan useammankin päivän. Tulemme näet Borgissa olevaan Lofotr-viikinkimuseoon. ”Osallistujat” viedään viikinkiveneellä viikinkien mukana merelle. Tuodaan museoon, joka muistuttaa ylösalaisin käännetyltä viikinkilaivalta. Nähtävää riittää. Ja tietenkin liitteenä on suuri matkamuistokauppa, josta saa jälleen matkamuistoista vaatteisiin asti. Myös hinnat ovat kohdallaan! Vieressä on myös upea kirkko, joka ei selvinnyt kuuluuko sekin ”rekvisiittaan”. Kaikesta huolimatta se oli ulkoapäin upea.
Päivä alkoi hiipua ja mekin sen mukana, joten ajelimme takaisin Kabelvågiin ja Ørsvågværin kämppärille, tutulle ja turvalliselle. Selvisimme yöpaikastamme samalla hinnalla kuin ekakerralla, 240,- NOK. Nyt oli nähty paljon. Matkan varrella oli runsaasti telineitä, joissa kuivataan kapakaloja, turskaa, mutta kaikki olivat tyhjiä. Ainoat telineet, jotka olivat täysiä, olivat Åssa ja niissäkin oli vain turskan päitä kuivattavana miljoonittain. Jo Støssä kalastusmestarimme kertoi, että kalastajat lähtevät merelle vasta syksyllä. Nyt kiintiöt pyyntimäärien suhteen olivat täydet.
Viimeistä päivää Lofooteilla
Seuraavan päivän vietimmekin tutustumalla paremmin Svolværin keskustaan ja tietenkin kauppoihin. Iltapäivästä selvitimme lauttayhteydet matkallemme Skutvikiin. Tankkasimme autot hintaan 13,50 NOK/l. Tietenkin luimme epätarkasti, kello 14.00 lähtevä laiva ei ottanutkaan meitä. Tarkemmin luettuamme selvisi, että se käykin vain lähisaaressa nimeltään Skrova. Laiva tuli takaisin. Nyt se otti meidätkin ja kahden tunnin matka alkoi kello 16.00. Matka sujui leppoisasti, nytkin käytiin Skrovassa. Lopulta oltiinkin perillä Skutvikissä. Lautta tyhjeni ja alkoi kilvanajo kohden Ulfsvågia ja tietä no E 6.
Matka osuus alkaa kohden kotia
Muutaman kymmenen kilometrin jälkeen tulimmekin tielle E 6, joka on Norjan pääsuoni etelästä pohjoiseen. Ja on täällä pohjoisessa erittäin kapea, mutkikas ja mäkinen. Paikallinen kuski ei piittaa nopeusrajoituksista vaan ajaa kohtuuttoman kovaa. Tästä jopa paikalliset varoittelivat meitä. Ajoimme E 6 etelään Innhavetiin. Kämppäri merkin lisäksi tontilla oli myös Shellin huoltoasema, joka myös toimi kämppärin respana. Olimme Tømmerneset Campingillä. Sijaitsi tosi upealla paikalla ja jälleen meren rannalla. Mutta alueella ei ole suihkuja eikä vessaa.
Suihkut voi ostaa vastapäiseltä motellilta, myös vessat, mutta myös huoltiksen vessa on käytettävissä. Puutteistaan huolimatta paikka oli kiva ja rauhallinen. Lisäksi huoltoaseman hoitaja teki meille upeat Sibyllat – sämpylä, jonka sisällä oli kaksi isoa nakkia. Näillä lähtökohdilla passasikin kömpiä uunin pankolle eli mummon viereen. Tämä kämppäri olikin retkemme Norjan osuuden halvin, vain 130,- NOK/yö.
Seuraava päivä 21.07. olikin viimeisiä hetkiä Norjan maaperällä. Lähdimme ajamaan jälleen tielle E 6. Nyt alkoi vastaan tulla myös tietunneleita. Sekosimme luvussa, mutta pääsimme kahdentoista ja viidentoista välille. Ollessamme toisen pitkän tunnelin puolivälissä jonossa, jossa ensimmäisenä meni rekka, toisena bussi ja sitten me perässämme matkakumppanimme. Jono alkoi äkisti hidastua, syykin selvisi. Vastaan tuli rekka hurjaa vauhtia ja bussin kohdalla vastaantulijan ylärakenteet ottivat kiinni tunnelin seinään tai kattoon aiheuttaen valtavan kivisateen meille. Vastaantulija jatkoi hidastamatta matkaansa. Me jatkoimme ulos tunnelista, hiekka ja kivet rapisivat auton ympärillä, näkyväisyyskin oli hetken aikaa aivan olematon. Edellä ajaneet rekka ja bussi menivät myös menojaan.
Pysähdyimme seuraavalla levikkeellä tarkistamaan vauriot. Meille tuli vasempaan kylkeen puolenkymmentä isompaa ruhjetta, sekä yksi iso lommo tuli kattoon. Onneksemme yhtään luukkua tai ikkunaa ei sattunut linjalle. Tuli vakuutusyhtiökeikka! Matkakumppaneidemme autoon tuli pienempiä ”rokamia” ei suurempia vaurioita. Arvelimme, että bussi sai myös melko tärskyt kylkeensä, koska pahin kivisade oli sen kohdalla. Huomiomme oli myös, ettei nopeuttamme 60 km/h eikä ohituskieltoa kunnioitettu lainkaan. Henkilöauto perävaunuineen pyyhälsi ohitsemme muitta mutkitta. Varoittelut etukäteen kyseessä olevista tunneleista ja kapeasta tiestä eivät olleet turhia.
Siirrymme huomaamattamme Norjasta Ruotsiin
Kaikesta huolimatta saavuimme viimeiseen suurempaan kaupunkiin Norjan puolella, tultiin Fauskeen. Täältä lähtee myös tie Bodøhön, josta siis on lauttayhteydet Lofooteille. Fauske on liki 10 tuhannen asukkaan yhdyskunta. Täällä piti meidänkin tehdä kauppakierros. Tauon jälkeen lähdimme uudelleen etelää kohden ja ajoimme tietä E 6 noin 70 km ja tulimme tien no 77 risteykseen. Käännyimme tälle tosi kapealle, mutkaiselle ja mäkiselle tielle. Epäilimmekin jo itseämme ja Navia, että olemmekohan oikealla polulla. Rohkeasti jatkoimme. Kuskit eivät joutaneet juuri maisemia katselemaan, mutta apukuskit kertoivat, että maisemat olivat tosi, tosi huikeat! Tuli myös paljon kuvia!
Olimme tulleet Kuuluisalle Silver Vägille – Hopea Tielle, joka kulkee Ruotsin poikki Skellefteåhon. Tätä tosi huikeaa vaihetta kesti arviolta kymmenkunta kilometriä, mutta oli ikimuistoinen. Tie parani hiljalleen ja pian huomasimme, että tien keskiviiva oli muuttunut keltaiseksi. Olimme ylittämässä Köli-vuoristoa liki kilometrin korkeudesta merenpinnasta. Olimme tiellä no 95 ja huomaamattamme siirtyneet Ruotsin puolelle. Tie muuttui tosi hyväksi, ikilumi oli aivan tienreunassa, sitä piti jopa hyväillä lumipallon muodossa. Ohitimme Pieljekaisen kansallispuiston.
Ehkä matkaväsymys jo teki tepposet, emme malttaneet lähteä patikkaretkelle puistoon. Jatkoimme mahtavien maisemien keskellä verkkaista menoamme ja tulimme Arjeplogiin. Jälleen oli vastassamme motelli & kämppäri yhdistemä. Nimeltään Silver Camping Arjeplog. Alue on tunturijärven rannalla niin, että motelliosa on aivan niemen kärjessä. Rannassa oli vuokrattavia uivia mökkejä. Karavaanialue oli tasaisella kentällä, sos-tilat olivat saunoineen erittäin siistit. Viihdyimme, jopa grillailimmekin ja lopuksi kävimme puhdistamassa päivän pölyt nahkastamme hulppeassa saunassa, jossa puhuttiin vain suomea. Jokin sporttiseurue oli kanssamme saunassa. Se lysti maksoi 245,- SEK/yö. Suosittelemme kohdetta muillekin.
Kuuluisa Storforsen!
Leppoisan yön ja hyvän aamupalan jälkeen oli taas mukava lähteä tien päälle. Etenimme Arvidsjauriin. Katselimme auton ikkunan läpi kaupunkia – virkeä pikku kaupunki. Täällä koimme erimielisyyden Navin kanssa, me olisimme halunneet ajaa tietä no 94 Älvsbyhyn ja sieltä tielle no 374. Navimme käski meitä ajamaan tietä no 45 kohden Jokkmokkia, uskoimme Navia. Ja se olikin hyvä päätös, tie oli upea ja hyväkuntoinen. Ylitimme Piitimenjoen (Piteälven) ja upean kosken Granselin maisemissa. Piti ihan pysähtyä ja ottaa kuvia koskesta. Matka jatkui ja tultiin aiemmin mainitulle tielle no 374, mutta nyt lähdettiin kohden Piitimeä.
Ajelimme noin 30 km ja tulimme luonnonpuistoalueelle, jonka tienviitassa luki Storforsen. Ajoimme parkkiin. Parkkipaikalta lähtee polut luontokeskukseen sekä Pohjoismaiden suurimmalle vesiputoukselle eli koskelle. Kyseinen koski on noin viisi kilometriä pitkä, putouskorkeus yli 60 metriä ja kapeimmillaankin 30 - 40 metriä leveä. Virtaava vesimäärä on valtava. Ihailimme aikamme koskea sen viereen rakennetuilla lankkukäytävillä. Täälläkin oli huomioitu turistit, oli jos minkäkin laista turistikrääsää myynnissä.
Aikamme ihailtuamme siirryimme autoilla kosken alapuolen suvannon vieressä olevalle, tietysti taas, motelli kämppäri yhdistelmälle. Nimeltään Storforsen Motel & Camping. Paikka on tosi upea ja hyvin siisti. Turistejakin oli yllättävän paljon. Koski kohisi upeasti tänne asti. Taas otettiin paljon kuvia! Lopuksi piti jälleen pyyhkiä tomut pinnasta saunassa, jossa ei ollut muita kuin me. Tämä paikka oli erikoisuudessaan niitä huikeisiin elämyksiin kuuluva. Täältä päästiin ulos maksamalla respan tytöille 265,- SEK, ja matka jatkui.
Älvsby ja Luulaja (Luleå) ohitettiin reippaasti. Alkumatka tietä no 374, sitten Älvsbyn jälkeen tielle no 94. Pian oltiinkin jo vanhalla tutulla E 4:lla ja menossa kohden Haaparantaa. Sitä ennen tankattiin vielä Luulajan maisemissa, löpö maksoi 13,20 SEK/l. Nyt päästäisiin kotiin asti. Kalixin eteläpuolella oli ”karhunkierroksemme” ummessa!
Koitti Haaparanta. Rouvien piti saada tuhottua viimeiset kruunut, käytiin ICA:ssa, Haglöfsissä ja tietysti hampurilaisilla. Pian muuttui jälleen tien keskiviivan väri keltaisesta valkoiseen huomaamattamme – lähes. Onhan Tornio – Haaparanta meille vanhoille rasvamatkalaisille niin tuttu, että tiedämme missä on valtakuntien raja! Mitäh?
Viimeisillä voimillamme raahauduimme vanhalle tutulle Tornio Campingille. Jopa tunsivat vielä meidät. Mutta yllätys, Storforsen oli täysin tuntematon heille. Valistimme heitä ja he päättivät porukalla mennä katsomaan koskea. Ilta ja yö menivät rattoisasti. Yöstä selvittiin 26,- €:lla.
Loppusuora!
Matkamme jatkui nyt Suomen puolella kohden etelää. Seuraava seisokki oli Iissä, jossa tavattiin Sirpan ja Leon Tangomarkkinatutut. Myös Kärkkäisen tavaratalo tutkittiin, ei löytynyt muuta sopivaa kuin kaffepullat. Soittelimme Oulun Nallikariin, että olisiko paikkoja. Ei ollut, kyseisenä viikonloppuna Nallikarissa oli Rock-tapahtuma ja täysin loppuunmyyty. Eipä meitä meteli kiinnostanutkaan ja niinpä päätimmekin mennä Vaalan Ruunun Helmeen Säräiniemessä. Täälläkin meinasi olla ongelmia kun seuraavana päivänä eli lauantaina niemeen oli tulossa vanhoja autoja ja pyöriä. Mutta kun sanoimme lähtevämme aamusta, niin paikka oli OK.
Niemen kärkeen on tullut uusi vessarakennus, suihkut vielä puuttuu, on käytävä päärakennuksessa. Omatekoiset pullat ja leivät ovat edelleen muhkeita – nami! Illalla oli salilla vielä karaokelaulajaiset, nuoripari meni, me vanhukset rupesimme kuorsaamaan.
Viimeinen reissumme aamu koitti. Suuntasimme Vuolijoen läpi kohden Kajaania. Käännyimme kuitenkin Kajaanin alapuolella vitos-tietä kohden etelää ja Iisalmea. Viimeiset välikaffeet juotiin Iisalmen yläpuolella, jonka jälkeen paahdoimme suoraan Kuopioon ja Sirpa ja Leo Varkauteen.
Matkaa auton mittariin kertyi 3 555 km, ja dieseliä kului 354,4 litraa.
Loppulause
Matkamme oli upea! Oli aivan toisenlainen kuin aiemmat retkemme Eurooppaan. Jylhät maisemat, pitkät erämaa taipaleet, luonnon niukkuus, joka kuitenkin oli omalla laillaan sykähdyttäviä.
Ajoitus oli hyvä, turistiruuhkat eivät olleet vielä suurimmillaan, säät suosivat jne. Seuraavalla kerralla varaisin viikon lisäajan, jolloin voisi ”syvällisemmin” tutustua juuri Lofoottien ja Vesterålenin nähtävyyksiin ja niitähän riittää. Toinen muutos olisi, että kulkisimme laivalla suoraan Bodøstä Moskenesiin, tai päinvastoin. Näin jäisi edestakainen ajo pois. Kyseinen laivamatka on vain neljän tunnin mittainen. Ajokin Åsta Svolværiin vie helposti kaksi tuntia. Toisella kerralla olisikin viisaampi!
Ei Norja ole niin kallis kuin puhutaan, ihmiset ovat erittäin ystävällisiä ja auttavaisia (etenkin suomalaisia). Matkan voi tehdä helposti myös henkilöautolla, kaikkien kämppäreiden yhteydessä oli myös mökkejä. Saarissa on myös paljon suosittuja kalamajoja – stuga.
Kaikki hyvin, loppu hyvin. Katsotaan mitä seuraavaksi.
Suuret kiitokset vielä matkakumppaneillemme Sirpalle ja Leolle, sekä avustajaryhmille, jotka auttoivat reitti-, aikataulu- ja nähtävyyssuunnitteluissa.
Esko Vähämaa
Kertomus on julkaistu MA-Sanomissa 4/2015.