Kehityspolitiikka ja humanitaariset toimet

800 miljoonaa ihmistä maailmassa elää äärimmäisessä köyhyydessä ja 70 miljoonaa ihmistä ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan. Yleismaailmallinen vastuu velvoittaa auttamaan hädänalaisia ihmisiä sekä edistämään pitkän aikavälin kehitystä ja entistä tasavertaisempaa maailmaa.

Kuva: Ken Opprann/Norad

Maailma on edistynyt paljon monilla eri osa-alueilla. Vuosituhattavoite äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrän puolittamisesta vuoteen 2015 mennessä onnistui, ja koskaan ennen niin monella ihmisellä ei ole ollut mahdollisuutta elää hyvissä elinolosuhteissa, kuin tänä päivänä. Lisäksi koskaan aiemmin näin monella henkilöllä ei ole ollut mahdollisuutta koulutukseen ja terveydenhuoltoon. Tästä huolimatta kuilu vauraiden sekä köyhien välillä levenee, ja suurempi määrä ihmisiä tarvitsee suojelua sekä humanitaarista apua. Kansalliset rajat eivät pidättele ilmastonmuutosta tai tarttuvia sairauksia, ja maahanmuuton haasteet lisääntyvät.

Norjan kehityspolitiikka perustuu vuosituhattavoitteisiin (Sustainable Development Goals) jotka kaikki YK:n jäsenmaat omaksuivat vuonna 2015. Mainitut tavoitteet luovat maailmanlaajuiset puitteet kestävän kehityksen edistämiselle sekä rauhan ja oikeudenmukaisuuden pyrkimyksille vuoteen 2030.

Norjan kehityspolitiikan viisi kulmakiveä:

  • Koulutus
  • Terveydenhuolto
  • Ilmastonmuutos, ympäristö sekä meret
  • Yksityisen sektorin kehitys, maatalous sekä uusiutuva energia
  • Humanitaarinen apu

Ihmisoikeudet, sukupuolten välinen tasa-arvo, ilmastonmuutos ja ympäristö, sekä korruption vastaisuus ovat läpileikkaavia aiheita.

Humanitaarinen apu sekä pitkäaikainen kehitysavustus tulee järjestää. Tulemme parantamaan mahdollisuutemme onnistumiselle, mikäli keskitymme ennaltaehkäisyyn ja eniten haavoittuvien ryhmien tavoitteluun. Tällä tavoin voimme myös pienentää humanitaarisen avun tarpeen tulevaisuudessa.

Kehityspolitiikka kattaa paljon enemmän kuin tuen. Kaupankäynti, investointi, yhteistyö aloilla kuten teknologiallinen kehitys, tutkimus ja kulttuuri sekä ponnistukset kansainvälisen oikeusjärjestyksen vahvistamiseen, ovat yhtä tärkeitä. Tämän vuoksi myös yllä mainitut alat ovat keskinäisessä osassa kehityspolitiikasamme.

TAVOITTEET

  • äärimmäisen köyhyyden poistaminen vuoteen 2030 mennessä
  • hyvän hallintotavan ja ihmisoikeuksien kunnioituksen varmistaminen vuoteen 2030 mennessä
  • YK:n vuosituhattavoitteiden oikeusperustaiseen täytäntöönpanoon osallistuminen
  • asianmukaisen avun ja suojelun varmistaminen hädänalaisille ihmisille
  • kestävän kehityksen edistäminen ja kehitysmaiden auttaminen kehitysavusta riippumattomiksi
1@2x.png

Yksityisen sektorin kehityksen tukeminen

Seuraavan kymmenen vuoden aikana yli miljardia nuorta hakee työtä. Kehitysmaissa yhdeksän kymmenestä työpaikasta on yksityisen sektorin tarjoamia. Tämän vuoksi yksityisen sektorin kehityksen tukeminen, esimerkiksi Norfundin kautta, on tärkeä osa Norjan kehitysyhteistyötä.

skolesekk@2x.png

Koulutus syrjäytyneille lapsille

59 miljoonalla lapsella sekä 65 miljoonalla nuorella ei ole mahdollisuutta koulutukseen. Merkittävä osa Norjan koulutustuesta käytetään koulutuksen mahdollistamiseksi lapsille sekä nuorille jotka ovat joutuneet pakenemaan kotoaan tai jotka asuvat konfliktialueilla.

havPlast@2x.png

Meret ja merijäte

Noin 80-90% muovista merellä on peräisin maalta. Vuonna 2018 Norja perusti rahaston, jotta kehitysmaat pystyisivät kehittämään jätehuollon, kasvattamaan tietämystään merijätteestä sekä suorittamaan tehokkaita siivous operaatioita.

TOIMENPITEET

  • humanitaarisen avun ja pitkän aikavälin kehitysohjelmien tiiviimmän yhteensovittamisen edistäminen
  • yksityisten investointien mahdollisuuden ja työpaikkojen luomisen edistäminen kehitysavun kautta
  • humanitäärisen avustustyön ja pitkän aikavälin kehityksen vahvistaminen epävakaisilla alueilla
  • naisten ja tyttöjen oikeuksien kunnioituksen parantamisen edistäminen
  • tyttöjen koulutukseen, koulutukseen kriisi- ja konfliktitilanteissa sekä laadullisesti paremman koulutuksen tarjoamiseen keskittyminen
  • suunnannäyttäjänä toimiminen pyrkimyksissä äitien terveyden kohentamiseksi ja lapsikuolleisuuden vähentämiseksi sekä HIV:n/AIDS:in, tuberkuloosin, malarian ja muiden tartuntatautien leviämisen pysäyttäminen
  • aiempaa kunnianhimoisempien tavoitteiden aktiivinen edistäminen maailman kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi
  • uusiutuvaan energiaan investoiminen maailman kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi
  • vuosittain n. 1 % BKTL:stä osoittaminen humanitaariseen- ja kehitysapuun
Money

Laittomien rahavirtojen ja korruption torjuminen

BKTL:n kasvu, verotus ja laittomien rahavirtojen ja korruption torjuminen ovat kehitykselle paljon tärkeämpiä kuin kehitysapu. Useat analyysit näyttävät, että laittomien rahavirtojen sekä korruption vaikutus voi olla yli 1 biljoonan dollarin vuodessa. Vertailuksi, maailmanlaajuinen tuki on noin 140 miljardia.

jente med bok 2@2x.png

Äitien ja lasten terveys

Norja tunnustaa koulutuksen merkityksen äitien ja lasten terveydelle. Tytöillä, jotka käyvät koulua ja joilla on mahdollisuus hankkia koulutus, on taipumus siirtää naimisiinmenoa ja lasten hankkimista myöhemmäksi. Naisten ja tyttöjen koulutus on täten ratkaiseva äitien ja lasten terveyden parantamisessa, sekä lapsikuolleisuuden vähentämisessä.

verden@2x.png

Tiedonvälitys

Norjalainen asiantuntijuus luonnonvarojen hallinnassa sekä verotuksessa on yhä enemmän haluttavaa kehitysmaissa, ja jaamme sen mielellämme. Teemme niin ohjelmiemme Fish for Development, Oil for Development sekä Tax for Development kautta. Lisäksi Digitalisation for Development julkaistiin vuonna 2018.