Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto

Bokhög - Kuva:Norden.org

13 pohjoismaista romaania sekä runo- ja novellikokoelmaa tavoittelee Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoa 2019.

Palkinnonsaaja julkistetaan Tukholmassa 29. lokakuuta.


Ehdolla olevat norjalaiset kaunokirjalliset teokset ovat:

Eldrid Lundenin runokokoelma ”Det er berre eit spørsmål om tid” (”Se on vain ajan kysymys”)

Jan Gruen omaelämäkerrallinen asiaproosa ”Jeg lever et liv som ligner deres. En levnetsbeskrivelse.” (”Elämäni muistuttaa omaanne”)

 

Eldrid Lunden: Det er berre eit spørsmål om tid. Runokokoelma, Aschehoug forlag, 2018.

Pohjoismaiden neuvoston perustelu:

Eldrid Lunden (s. 1940) on yksi Norjan eturivin runoilijoista, ja hän on suuren auktoriteettinsa ja väsymättömän uurastuksensa ansiosta vaikuttanut lukuharrastukseemme ja kirjallisiin näkemyksiimme jo 50 vuoden ajan. Lunden on ollut vuonna 1968 ilmestyneestä esikoisteoksestaan saakka omaleimainen sanankäyttäjä, joka tarkastelee maailmaa selkeästi ja uteliaasti. Tämän runoilijan lukemisen avainsana lienee kohtalonyhteys – aina persoonallisen feministisestä aloituksesta kirjailijanäänen uutteraan kehittämiseen, jossa korostuu ilmeinen halu ja kyky etsiä aina vain uusia tapoja hahmottaa todellisuutta. Kohtalonyhteys on avainsanana myös viimeisimmissä kirjoissa, joissa Lunden osoittaa verratonta uusiutumiskykyä. Sävystä ja muodosta riippumatta Lundenin runot ovat aina väkevän persoonallisia. Hän kirjoittaa viisaasti ja valikoiden. Hän ottaa käyttöön ja uudistaa perinteisiä teemoja ja tekee sen suorasukaiseen ja sujuvaan tyyliinsä.


Lundenin viimeisimmän kirjan Det er berre eit spørsmål om tid (”Se on vain ajan kysymys”, suomentamaton) genreksi ilmoitetaan ”kalenterirunoja 2014–2018”. Kalenteriruno on hyvin harvinainen kirjallisuudenlaji. Kalenteriruno-ilmaisulla on tässä alisteinen tehtävä, ja se toimii edellytyksenä ja lähtökohtana, joka epäilemättä ilmaisee sen, että kyse ei ole kirjan tärkeimmästä substantiivista vaan pikemmin määrittävästä sukulaisuussuhteesta päiväkirjaan tai muistikirjaan. ”Kalenterirunoja” on genrenimitys runokirjalle, joka kuvaa menetystä, surua ja sitä, että ihminen on myös älyllisesti läsnä nykyhetkessä, johon kantautuvat ”sinun lähes huomaamattoman lähtösi” kaiut.


Det er berre eit spørsmål om tid on ilmaisultaan tyylikäs ja uhmakas. Runot ovat lundenilaiseen tapaan riisuttuja ja kärjistettyjä, mutta usein niin niukkasanaiset tekstit huokuvat omaleimaista aforistista voimaa – ikään kuin ne olisivat katkelmia meneillään olevasta tutkimustyöstä. Eldrid Lundenin tuotantoa voisi luonnehtia ”elämäntarkkailijan huomioiksi”. Surukirjoituksena kirja on syvästi persoonallinen ja samalla yleisinhimillisesti vetoava. Kun Eldrid Lunden pyrkii tunnistamaan inhimillisiä ominaispiirteitä kirjallisten tunnustusten ja kokemusten kautta, tuloksena on terävää ja konstailematonta runoutta, josta välittyy onnistuneesti sekä pieni että suuri maailma.

 

Jan Grue: Jeg lever et liv som ligner deres. En levnetsbeskrivelse. Omaelämäkerrallinen asiaproosa, Gyldendal, 2018.

Pohjoismaiden neuvoston perustelu:

”Yhteiselomme ei kuvasta mitään, se ei ole moraalisen tai filosofisen näkemyksen ilmentymä, emmekä me ole eettisen ongelman ratkaisu.” Näin kirjoittaa Jan Grue, joka kuvaa teoksessaan Jeg lever et liv som ligner deres (”Elämäni muistuttaa omaanne”, suomentamaton) omaa ja perheensä elämää hyvin omaperäisesti, jonka kautta hän samalla nostattaa poliittisten, filosofisten ja eettisten ajatuskulut ja ongelmat.


Vuonna 1981 syntynyt kirjailija on julkaissut aiemmin useita tietokirjoja, kaksi lastenkirjaa, neljä novellikokoelmaa ja yhden romaanin. Nyt hän siirtyy esseistiseen asiaproosaan, joka liikkuu kokeellisesti henkilökohtaisuuden ja asiantuntijuuden välimaastossa ja osoittaa omaelämäkerrallisessa kirjallisuudessa piilevät mahdollisuudet.


Gruella oli jo syntyessään harvinainen lihassairaus, ja kirjan alussa on monia fraaseja, joita hänet lapsena tunteneet tapaavat ladella kohdatessaan nykyisen Gruen – elämässään onnistuneen ja hyvin pukeutuneen perheenisän ja akateemisesti koulutetun ihmisen, joka istuu pyörätuolissa: ”Näytätpä sinä hyvältä.” Toisin sanoen: ”Aina vaanko sinä olet hengissä?” ”Enpä olisi uskonut, että selviytyisit ihan tänne asti.”


Grue varttui akateemisessa perheessä, jonka talo oli Oslon parhaimpiin kuuluvalla alueella. Siten hän on elänyt kahtalaisessa ristipaineessa eikä epäröi kuvata itseään etuoikeutetuksi ja erilaiseksi:

”Kaksi keskenään ristiriitaista totuutta voi elää rinta rinnan. Olen etuoikeutettu ja haavoittuvainen, olen tehnyt kovasti työtä ja tarvinnut apua, olen päässyt nykyiseen asemaani omin voimin ja vain siksi, että elän yhteiskunnassa, joka tunnustaa nämä voimat ja täydentää niitä tarpeen mukaan.”

Haavoittuvuuden hyväksyminen on sekin etuoikeus, jota ei kaikille suoda, ja Grue hyödyntää tätä etuoikeutta luodakseen täysipainoisen ihmiskuvan. Hän pääsee tavoitteeseen ammentamalla hyvin erilaisista lähteistä. Omien muistojensa lisäksi hän käy läpi asiakirjapinoa, jonka lääkärit, terveydenhuolto ja koulu ovat hänestä vuosien varrella tuottaneet. Grue antaa näiden muiden äänien porautua muistikuviinsa – olipa kyse lääketieteen kliinisistä muotoiluista, terveydenhuollon tunkkaisista kiertoilmauksista tai keskeisistä kirjallisista ja filosofisista teksteistä, jotka mahdollistavat omien kokemusten näkemisen osana laajempaa poliittista ja sosiaalista kokonaisuutta. Näin kirjasta tulee kertomus siitä, miten me ihmiset olemme osa rakenteita, jotka ovat havaittavissa, analysoitavissa ja osin myös muutettavissa. Samalla perimmäinen yksilöllisyytemme pyrkii aina vastustamaan lankoja, joista meitä vedellään:

”Uskon, että maailma on äärettömän paljon minua vahvempi, ja silti pyrin saamaan oman tahtoni läpi.”

Kirja luo omanlaisensa yhdistelmän omaelämäkertaa, esseetä, elämäntarinaa ja yhteiskuntateoriaa. Asiaproosan lukijasopimuksen mutkaton hyödyntäminen jättää samalla tilaa vapauttavalle suorapuheisuudelle suhteessa lukijaan. Jeg lever et liv som ligner deres luo vaivattoman tuntuisesti käytännön kokemusten pohjalta edistyksellisiä ajatuskulkuja, joiden kirjallinen laatu ei kärsi niiden ajoittaisesta argumentatiivisuudesta. Pikemmin päinvastoin.

 

Tietoa Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnosta

Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto on jaettu vuodesta 1962 lähtien kaunokirjalliselle teokselle, joka on kirjoitettu jollakin Pohjoismaiden kielistä. Kaunokirjallisella teoksella tarkoitetaan tässä yhteydessä runo-, proosa- ja näytelmäteosta, joka on kirjallisesti ja taiteellisesti korkeatasoinen.


Pohjoismaiden neuvoston viiden palkinnon tarkoituksena on lisätä kiinnostusta Pohjoismaiden väliseen kulttuuriyhteyteen ja ympäristöyhteistyöhön sekä antaa tunnustusta ainutlaatuisista taiteellisista ja ympäristöön liittyvistä saavutuksista


Katso kaikki Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuskilpailussa ehdolla olevat kaunokirjalliset teokset tästä.

(lähde: Pohjoismainen yhteistyö, norden.org)