Norjalainen kamarikuoro NOVA sekä suomalainen Spira Ensemble yhdistävät voimansa konsertissa lokakuussa.
Kamarikuoro NOVA on noin 30 hengen norjalainen kuoro joka esintyy klassisella kuoromusiikilla. Kuoro on osallistunut menestyksekkäästi moniin kilpailuihin sekä julkaissut pari omaa levyä, jotka molemmat ovat saaneet upeat arvostelut.
Spira Ensemble perustettiin vuonna 2013 ja jonka ajatuksena on tarjota korkeatasoista kuorolaulantaa opiskelijakuorojen jälkeen. Kuoro on voittanut monta eri palkintoa, m.m. YLE:n palkinto parhaalle suomalaiselle kuorolle kansainvälisessä Harald Andersén kilpailussa vuonna 2016.
Kuorot laulavat m.m. Britten, Barberin, Päntin, Rautavaaran sekä Knophin teoksia.
Liput saa ovelta (15/10 euroa).