Kvartetti Näkki

Kansailvälinen kvartetti Näkki uppträder i Finland

Näkki-kvartetti esiintyvät Suomessa kahdella konsertilla tänä kesänä.  Näkki-kvartetin sointivärissä voi kuvailla tangon yhdistymistä pohjoismaiseen kansanmusiikkiin.

Näkki-kvartetti on vuonna 2016 perustettu yhtye, joka toimii aktiivisesti varsin kansainvälisessä Rotterdamissa, Alankomaissa. Tango yhdistyy Näkki-kvartetin sointivärissä pohjoismaiseen kansanmusiikkiin kivutta. Musiikissa soivat niin pohjoisen pakkanen kuin Buenos Airesin hektiset kadutkin.

Yhtyeen jäsenet tulevat Norjasta, Suomesta sekä Alankomaista ja on tehnyt kansainvälitsä uraa jo jonkin aikaa. Yhtyeeseen kuuluu: Suomalainen Nea-Maria Korpelainen (viulu), norjalainen Julie Rokseth (konserttiharppu), norjalainen Andreas Rokseth (bandoneon), hollantilainen Alexander Vocking (kontrabasso). 

Näkki-kvartetti esiintyvät Suomessa kahdella konsertilla tänä kesänä. Konsertit sijoittuvat Varkaudelle jossa ensimmäinen pidetään ravintolassa nimeltä Kaksruusua ja toinen seuraavana päivänä Huskonsertin yhteydessä.

 

Missä:
Varkaus
Milloin:
-
Mitä:
Kansainvälinen kvartetti Näkki esiintyvät Suomessa syyskuussa